PASI JORMALAINEN


GRAAFINEN SUUNNITTELIJA

Kuka olen?

Vuonna -87 syntynyt, Helsingistä kotoisin ja sittemmin tamperelaistunut, ainakin omasta mielestäni luova ihminen. Elämänarvoihini kuuluu rehellisyys, pyrkimys hyvään ja vastuuntuntoisuus. Töissä pyrin aina tinkimättömästi parhaaseen lopputulokseen sisäistäen samalla alani uusimpia trendejä. Harrastuksiini kuuluu valokuvaus, pyöräily, tennis ja kuntosalilla hikoilu. Pienen tytön isänä olen myös oppinut paljon uusia vivahteita ja piirteitä elämästä ja siitä, mikä todella on tärkeää.

Next

Mitä sitten teen?

Olen työskennellyt Alma Mediapartners Oy:ssä vuodesta 2012 graafisena suunnittelijana. Suunnittelen ja toteutan yritysasiakkaiden ja omien brändiemme mainontaa. Mainonnan lisäksi myös video- ja valokuvaan, teen editointia ja leikkausta sekä koodaan frontend -puolella.

Next

Valokuvaus

Valokuvausta teen työni ohessa säännöllisen epäsäännöllisesti. Kiinnostus valokuvaukseen on kasvanut tasaista vauhtia, ja taitoja olen hionut niin itseopiskelulla kuin erillisillä kursseillakin. Teen lapsikuvaus- ja hääkeikkoja aina tilauksista, mutta kuvaan myös luonto- ja maisemakuvia sekä kiinteistökuvausta. Löydät minut Instagramista @pabloj_photography -nimellä ja netistä osoitteessa pablo.galleria.fi

Next

Portfolio

Tässä muutamia vuosien aikana tehtyjä projekteja / töitä.
Työn saa auki klikkaamalla kuvaa.

Kiinnostaako yhteistyö kanssani?

Laita viestiä jos sinulla on mielessä projekti, jossa voisin olla avuksi.